Ittestään on silloin tällöin kiva puhua ja kirjoittaa. Vaikkapa nyt ja tähän.
Ehätin syntymään seitsenkymmenluvun puolella marraskuun 23. vuonna 1979. Tulihan sekin vuosikymmen nähtyä. Perheeni asui tuolloin SDP:n puoluetoimiston yläkerrassa. Kauas ei siis tämä omena ole puusta pudonnut.
Kovasti ovat vanhempani silloin ja sittemmin työskennelleet alan järjestöissä ja yrityksissä, kuten Työväen sivistysliitossa ja Uutispäivä Demarissa. Siksipä olen pyörinyt Hakaniemen toimistoissa pienestä pitäen.
Nykyisin törmää noiden järjestöjen käytävillä ja muissa yhteyksissä jatkuvasti ihmisiin, jotka tuntevat vanhempani ja ovat tavanneet minutkin joskus parikymmentä vuotta sitten. Pieni se on maailma, ei siitä mihinkään pääse.Pian muutimme Vantaalle Varistoon ja sieltä myöhemmin Keravalle. Sinne juutuin käymään koulua. Ohessa keskityin tekemään sitä, mitä sen ikäiset tekee. Jääkiekkoa ja jalkapalloa tuli pelattua kosolti.
Kesiä tuli vietettyä Pihtiputaalla, missä isä raahasi legendaarisille Saapasjalkarock-festivaaleille. Siellä tuli nähtyä mm. vuonna 1986, siis kuusivuotiaana, Metallica. Vaikka tuosta keikasta jäi mieleen lähinnä karmea meteli, olen sittemmin alkanut enemmän ja enemmän pitää siitä karmeasta metelistä. Pohjaton innostukseni musiikkiin juontanee juurensa juuri noihin kesäisiin päiviin.
Lukiossa tapasin Sakke Laaksosen, jonka kanssa aloimme bändin. Sen nimi keksittiin heti ensimmäisenä iltana: the worst of the bad ideas. Kesti kevääseen 2004 ennen kuin aloimme treenaamaan musiikkipuolta. Omien kappeleiden lisäksi soittelimme mm. AC/DC, Alice Cooper ja the Clash -covereita. Bändi loppui omaan mahdottomuuteensa syksyllä 2006. Minusta ei sittenkään tullut rokkitähteä?
Lukion jälkeen muutimme äidin kanssa Somerolle. Kysymykseen 'miksi' vastaus on pitkä ja epämääräinen. Yksi puoli siihen, että minä muutin oli etten oikein osaa sanoa 'ei' tietyissä tilanteissa ja toinen siinä, etten tuohon aikaan ollut valmis lennähtämään omille teilleni. Jotenkin se sitäpaitsi silloin kuulosti järkevältä vaihtoehdolta.
Noh, minut tuntevat tietävät, etten aina tee kaikkein ilmeisimpiä valintoja elämässäni. Vuosi oli tuolloin 1998. Siinä olin jonkin aikaa työttömänä eristäytyen kauas Salontien varteen. Kuulostaa synkältä ja oli sitä.Toimin puolisen vuotta kouluavustajana Joensuun koululla. Tuli nähtyä somerolaista koulupuolta. Mukava huomata että Joensuun koululla on sittemmin tapahtunut paljon myönteistä kehitystä.
Tuon jälkeen lähdin armeijaan Helsingin ilmatorjuntarykmenttiin Hyrylään. Alokaskauden jälkeen menin kuljettajapuolelle. Jaksoin armeijaa yhteensä kymmenen viikkoa, kunnes lopetin. Hidastempoinen kuskin homma antoi liikaa aikaa miettiä vakaumuksellisia asioita.
Armeijasta lähteminen oli elämäni vaikeimpia asioita. Pakollinen juoksutus korkea-arvoisempien herrojen juttusille perustelemaan lähtöä oli silmiä avaava kokemus. Hyviä aikoja. En ole katunut tuolloin tekemiäni päätöksiä.Siitä sitten sattumien kautta Ikaalisiin kauppaoppilaitokseen pariksi vuodeksi. Ikaalinen on kaunis paikka, mutta kaupan ala herätti minussa lähinnä kapinaa. Luin paljon maailmankirjallisuutta.
Ikaalisista jatkoin kierrostani Helsinkiin. Kun armeija jäi ikävästi kesken, niin edessä oli siviilipalvelusta. Ja kerrankin onnisti! Sain paikan Suomen Lähetysseurasta, tarkemmin Lähetysmuseosta. Päätoimenani oli tehdä tietokantaa Lähetysmuseon esineistöstä.
Suomen Lähetysseura oli ainakin silloin parhaita sivaripaikkoja; sain käyttööni yksiön Punavuoressa. Tuli nähtyä hirvittävä määrä keikkoja tuona vuonna. Samoihin aikoihin aloin Salon seudun sanomien avustajaksi. Kirjoittelin silloin tällöin kulttuurisivuille musiikki ja taide -juttuja.
Lähetysseuran kristillistä ilmapiiriä vastaan minulla ei ollut mitään, vaikken maailman uskonnollisin ihminen olekaan. Kerran ruokatunnilla kuitenkin ryöpsähti eteen aimo annos kristillistä ahdasmielisyyttä, jonka seurauksena päätin vaihtaa Jeesuksen Moosekseen, eli erota kirkosta ja liittyä SDP:een.
Kuvataiteista innostuin kovastikin Ikaalisten aikoina ja hain Yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa. Jäin ensimmäiselle varasijalle. Harmitti. Olen jatkanut taideopintoja sittemmin Someron fantastisen kirjaston myötävaikutuksella.
Sivarin jälkeen jäin työttömäksi ja palasin Somerolle. Jonkin ajan kuluttua Seppälän Henri poimi minut työvoimatoimiston listoilta hoitamaan Someron Matkahuoltoasiamiespistettä. Se oli mukavaa ja sitä kesti kaksi ja puoli vuotta. Tutustuin tuona aikana melko kattavasti somerolaisiin yrittäjiin ja aikataulunkyselijöihin. Sitten tulivat isot pahat pojat ja pelasivat Matkahuolto-bisneksen pois Seppälän äijiltä. Haiskahti vahvasti politikoinnilta.
Loppuvuodesta 2003 alkoi sitten poliittinen elämäni. Ensin olin mukana Someron Työväenyhdistyksen ja Salon Demarinuorten toiminnassa, myöhemmin ties missä kaikissa erinäisissä luottamustoimissa.
Salon Demarinuorten toimintaan ajauduin kun kaipasin nuorten demareiden seuraan. Vuoden 2004 alusta olen ollut maalaisserkkuna Salon Demarinuorten hallituksessa. Jonkin sorttinen unelmani perustaa Somerolle Demarinuorten paikallisosasto näyttää kuihtuvan kasaan oman ikääntymiseni ja sen seikan, ettei täältä kepulandian kohdusta yksinkertaisesti löydy Demarihenkisiä nuoria, johdosta.
Kunnallisvaalien jälkeen 2004 olen katsellut somerolaista elämänmenoa tarkastuslautakunnan jäsenenä. Demarinuorten liittokokouksessa 2006 minut valittiin Demarinuorten liittohallitukseen. Jo nämä kaksi näköalapaikkaa ovat taanneet ja takaavat edelleen minulle hienoja mahdollisuuksia ottaa selvää miten yhteiskuntamme toimii. Se on hienoa. Se on upeaa. Se on kaiken vaivan arvoista.
Matkahuollosta lähdettyäni sain pikaisesti töitä paikallisesta Sälekarin kirjapainosta. Eräänlainen unelmani on ollut työskennellä kirjapainossa aina niiltä lapsuuteni ajoilta, kun pääsimme vierailemaan isäni kanssa serkkuni työpaikalle ip-offset:iin. Illuusiot särkyivät vain osittain.
Suoritin Sälekarilla reilussa vuodessa oppisopimuksella painotuotantoassistentti -titteliin oikeuttavan koulutuksen ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni ihka oikean ammatin. Ohessa auttelin Salon Demarinuorten porukasta tuttua Katja Taimelaa eduskuntavaaleissa hyvällä menestyksellä. Katjan alettua kansanedustajaksi lähdin kelkkaan mukaan ja otin pestin avustajana Arkadianmäellä.
Vuoden 2008 alussa otin vetovastuun myös Someron Työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Aikataulu on näiden elämänmuutosten myötä tiukka, mutta uutena harrastuksena olen liikenevinä aikoina alkanut reissata maailmalla, joka on ihmisen ohella edelleen mielenkiintoni pääkohteena.
Jonain päivänä minusta tullee tällä menolla vielä ainakin poliisi, postimies, kirjailija, rocktähti, taidemaalari, jääkiekkoilija, keihäänheittäjä, taksikuski, autonkorjaaja, kokki, leipuri, kukkakauppias, levykauppias, kasinonpitäjä, päätoimittaja ja tietysti huonekaluliikkeeseen sohvan koemakaaja. Nämä ovat nyt mieleen muistuvia toiveammatteja lapsuuteni vuosilta.